lauantai 4. helmikuuta 2017

Japnilaisesta onnellisuuden taidosta

Minulla on japaninpystykorva ja kai sen myötä olen ryhtynyt paneutuen tekemään käytännön juttuja, jotka ovat tavanneet olla onnellisuutta tuovia, ja se vaikuttaa juuri japanilaiselta tyyliltä, muttei se ole se, miten ne tuovat onnellisuutta. Vaan pienet käytännön jutut, ilonaiheet, tunnelmat, pittoreskit näkymät jne tuovat onnea kun isomman perspektiivin, esim. koulun tai työn tai ajattelukykynsä, taitonsa, maailmankuvansa tms kanssa tulee jonnekin ja siellä on jokin sellainen, esim. lintu puun juurella. Silloin laaja perspektiivi sointuu, saa eloa, ei kapeudu tuon yhden asian kokoiseksi vaan saa tenhoa, elämänmakuisuutta ja tunnelmallisuutta, käytännön elämän polveilevaa sisältöä, sään tenhoa yms. Se on hänä sama kuin runoissa: runoilijan laajempi perspektiivi kiinnittää huomiota kukkiin ym pieniin asioihin sekä tunnelmaan, mutta miettii niitäkin laajemmassa hyvän elämän kontekstissa ja jotenkin maailmanmenolle hyväät uomassa. Runoja oppii hyvin lukemaan, kun lukee esin vanhaa japanilaista Bashon runokirjaa, jossa romaanitekstin välissä on runonpätkiä samoista aiheista.

Onnella on tekemistä sen kanssa, että on löytänyt paikkan sa maailmassa, garmonian maailman ja ympäristönsä kanssa, opettavat japanilaiset taistelutaidot filosofiassaan ja n'kevät mestarin sovussa ympäristönsä kanssa elävänä vanhana ihmisenä. Samoin ihmisen olemuksen eri puolet, niin fyysinen kuin mielikin, tunteet ja ymmärrys, sekä sosiaalisuus, suhde maailmaan ja ihmissuhteet, nuo kaikki sovussa keskenään, oman paikkansa löytäneinä ihmisen kokonaisuudessa toisi onnellisen ja täyttymyksellisen elämän, ja niinhän se näkyy olevan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti