keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Buddhalainen valaistuminen eurooppalaisin silmin

Buddhalaisuudessa etsitään pysyvää onnea ja mestarillista taitoa havaintokyvyn laajentamisen myötä. Parempi havaintokyky selvästi on edullinen taidoille, etenkin kun siihen liittyy elämäniisautta. Aistit ja elämän tervehenkinen perusvirta, terveet ikiaikaiset elämäntavat tervehenkisesti noudatettuina tuovat onnea. Se ei ole se tyyliulaji, miten aasialaiset kuvaavat valaistuneet, mutta lienee sitä suomalaisilla juuri tervehenkistä perusvirtaa, josta valaistuneenkin onni on lähtöisin. Osa valaistuneen onnesta on seurausta siitä, että ajattelunaan hän käyttä sivistyneen tyyppistä ajattelua yms viisautta, missä tyylilaji ei jäljittele rikollisia, armeijamaisia, poikia, varusmiehiä, ammatistaan tärkeileviä, pätemisenhaluisia tai edes sivistyneen ajattelun tavallista tyylilajia, vaan - ei näytellen vaan ajan myötä paremman laadun myötä - uskontojen suosittelemia piirteitä, joita mm osa taiteesta yrittää viestiä. Näin osa onnesta on siinä, ettei juututa kiinni epäonnistumisiin ja huonoihin lähestymistapoihin vaan käytetäänsivistysta ja viisautta sekä turhan tarraamisen sijasta avaralla, luonnollisella, myötäkarvaan tekevällä, elämänviisaalla, herkällä, tervehenkisellä, ikiaikaisuuksia ja elollisten perusluonnon varaan rakentamista korostavalla huomiolla ja elämän virrassa mukana olemalla, myötäelämisen kyvyllä ja elämään yhtenä joukosta osallistumalla ollaan myötäkarvaan tapahtumien, motivaation, toimivuuden, yhteiselon, yhteiskunnan toiminnan ja ihmisen ikiaikaisen luonnon sekä kauniiden arvojen ja ideaalien, yms kanssa.

Katso ehkä:
MY BOOK "Hard Rationality of Feelings and Instincts", to which there is the link http://www.angelfire.com/planet/paradisewins/HardRationalityOfFeelings.pdf.
Terveistä elämäntavoiusta tavallisia ohjeita muualta, muiden kirjoittamia
Terveistä elämäntavoista ja terveiden tekemisentapojen ohjeita http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html
Arjen ihmissuhteista http://tienraivaajat.blogspot.fi/2016/08/ihmissuhteista.html
Moraalista http://healthilymoral.blogspot.fi
Vuodenajoista http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html
Paranemisesta http://parantamisesta.blogspot.fi/2013/01/vaikutelmani-henkiparantamisesta.html
Suurista tunteista http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/07/suurista-tunteista.html
Ajattelun taidosta http://pikakoulu.blogspot.fi 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti