keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Paratiisiksi kutsuttu ei ole katto vaan jonkun taitotaso

Paratiisiyritelmät eivät ole täydellisiä eivätkä kaikille sopivia. Niinpä ne eivät ole katto sille, miten hyvin voisi olla vaan vain turistirysiä tms.
Kun esim. laulun laulajan taitotason osin kopioi ja siihen jotain omaa isompaa osaamista jostakin lisää, jo siinä ajassa, kun laulu soi radiossa, niin samoin käy tietenkin paratiisiyritelmien ym isompien taitotasojen, jos ne osaavat ovat kommunikaatio- ja opetustaitoisia. Eli ne eivät todellakaan ole katto, vaan vain yksi pieni tai pienehkö elementti siinä laajemmassa osaamisessa, jonka "nuorempi polvi" (tai minkä ikäinen onkaan) omaksuu ja rakentaa, minkä varassa elää. Kun on yksi taitotaso opittu, voi suunnistaa mielekkäämpiin tavoitteisiin. Mikä oli yhdelle keskiössä ja onnen lähde, voi toiselle olla sivuseikka, ei kylliksi onnellistuttava eikä kai kyllin viisas.
Esim. ruotsalaiset kutsuvat jotakin ruotsalaisuuden versiota paratiisiksi, mutta suomalaiset yrittävät rakentaa jo kaikkien tavallisen arjen Suomessa paremmaksi kuin ruotsalainen paratiisi, ja katsomme siinä onnistuneemme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti